Stig – Niks ja Naks

image

Aloitetaan arvio tunnustamalla muutama tosiasia:

1) Blogi on viettänyt tovin hiljaiseloa vakavan joukkouupumuksen vuoksi. Pikaisen menestyksen ja kansansuosion tuoma jetset-elämä Euroopan suurimpien kulttuuri- ja viihdealan tähtien seurassa sai blogiretkueen kuluttamaan kaikki henkiset voimavaransa heidän pyrkiessään pitämään kiinni viimeisestäkin tavislaisuutensa langasta, kunnes lopullinen romahdus tapahtui kuohujuoman ja kaviaarin täyttämässä olympia-altaassa Matti Nykäsen keikan jälkimainingeissa. Pitkähkön hengähdystauon jälkeen tuo elämä on jo takanapäin, voimia on kerätty ja elämänmuutokset ovat siivittäneet blogistit tavoittelemaan uutta banaaliuden hybristä. Tuomas hankki koiran, Lauri etsii itseään ihmisten parissa ja Johannes vaihtoi maisemaa Lontooseen, koska Johanneksen mielestä ”lontoon murteen puhuminen” on vitsien A-luokkaa.

2) Stig, joka tunnettiin ennen nimellä Stig Dogg ja edelleenkin jopa nimellä Pasi Siitonen, on härskihköissä viiksissään sanoinkuvaamattoman komea mies, jonka musiikki on tuttua radiosta, Spotifysta, televisiosta ja levyiltä.

3) Foxilta loppui juuri polttopallon ympärille rakennettu, juoneltaan kovin ohut elokuva, jonka näin ensimmäisen kerran elokuvateatterissa ilmestymisvuonnaan, koska olin kyseisenä aikana suorittamassa varusmiespalvelustani laivaston sinisissä ja iltavapaalle oli keksittävä tekemistä. Muita tuona aikana elokuvateatterissa katsomiani elokuvia olivat mm. Cellular ja Mean Girls, jonka yleisön joukosta erotuimme palvelustoverimme kanssa loma-asuissamme sangen positiivisella tavalla.

Kun faktat on ns. ”lyöty tiskiin”, on aika paneutua itse albumiin. Levyä varten on sävelletty, sovitettu ja sanoitettu kappaleita, jotka joku toinen artisti olisi varmastikin saanut kuulostamaan erilaiselta. Koska Pasi ”Stig ’Stig’ Dogg” Siitonen on niin vietävän kaunis sukupuolensa edustaja, annamme arvosanan vain ulkonäkösyistä.

3/5

Various artists : Kaikkien Aikojen Suomi-Iskelmät 4

Kaikkien aikojen Suomi-iskelmät

Aina joskus tehdään aution saaren levylistoja – mitä ottaisi mukaan jos saisi vain rajatun määrän musiikkia mukaan? Tai entä mikä musiikki sopisi juuri tiettyyn tilanteeseen? Pitää pohtia pitkään ja hartaasti. Noh, aution saaren top kymppiä ei enää tarvita, sillä Kaikkien Aikojen Suomi-Iskelmät 4 soveltuu nimensä mukaan Kaikkiin Aikoihin. Kolmelta cd-levyltä löytyy jokaiseen makuun ja hetkeen mukavaa musiikkia. Otetaanpa muutama esimerkki.

Kello on 6:50. Olet juuri herännyt töihin, taas yksin. Mikä sopisi paremmin tähän kuin ensimmäisen levyn toisena kappaleena kuultava Arttu Wiskarin Tappavan hiljainen rivarinpätkä? Onhan asunnossa hiljaista, joten tää on just niin sun elämästä.

Kello 11:20. Toimiston tytöille pitäisi näyttää että on tosimies. Ei hätää. Kakkoslevyltä soimaan Pate Mustajärven Ukkometso ja jo tajuaa sihteerikkö, ettei tässä B-rapun poikia olla! Ei, vaikka vähän onkin tullut vähemmän salilla käytyä.

Kello 11:25, toimiston tytöt eivät vieläkään suostu treffikutsuun, mutta Neon 2:n pojat kertovat mielellään että ei Polku tää vie mihinkään. Ja sitä paitsi, Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä? Mamban koskettava tulkinta siivittää iltapäivään.

Illalla kotona kello 19:25. Mietitään, mennäänkö ulos ja Hengaillaan vai kiskotaanko kotona pullo Viimeiseen pisaraan. Mietitään Kauan. Kello käy jo yhtätoista.

23:07. Kysytään Virve Rostin kanssa, että Näinkö aina meille täällä käy? Älä huoli, toteaa Fredi. Onhan päivä vielä huomennakin. Nukahdetaan yksin, mutta ehkä jonakin päivänä onnellisena.

Mutta entä jos heräätkin roskalaatikosta kello 7:11, kodittomana ja alkoholisoituneena? Ei hätää, ykköslevyltä löytyy myös Jipun ja Samuli Edelmannin duetto Pimeä onni. Sitä kelpaa kuulostella samalla, kun availee pulloa, jonka sinetti on rikottu. Kaikki mahdolliset elämän ilot ja surut on siis otettu huomioon.

Kaikkien Aikojen Suomi-Iskelmät 4 hipoo täydellisyyttä. Se sopii Kaikkien Aikojen lisäksi Kaikkiin Paikkoihin. Kansikin on ihastuttavaa Kaj Stenvallin taidetta ja otsikkofontti on ihanan leikkisä. Ainoa huono puoli tässä on, että levyjä on vain kolme viiden sijasta. Ensi kerralla lisää!

3/5

http://www.levykauppax.fi/artist/v_a/kaikkien_aikojen_suomi_iskelmat_4/

Jätkäjätkät : Marian sairaala

mariansairaala
En juuri tunne tämän genren musiikkia enkä siksi osaa esittää siitä mitään elämää suurempia pop-anekdoottia. Alunperin minun ei pitänyt arvostella Jätkäjätkien levyä ollenkaan, vaan se oli varattu kirjoittajatoverilleni. Sain kuitenkin kryptisen Facebook-viestin häneltä, jossa luki näin:

”apa jtkä
kon mni rik

kdoin nppksell vttä, nt on vkea krjottaa krtek uudsta lvysta, vtk lttaa jtktjkst krtek?”

Tulkittuani viestiä, olen sitä mieltä että kirjoittajatoverini tarkoitti varmaankin jotakin tällaista:

krtek
krtekKrtek

3/5

https://www.facebook.com/pages/Jätkäjätkät/110281145664264

Pimeys : Muut on jo menneet

pimeysmuut

Tätä levyä odotin innolla, koska mielestäni The Darkness on ollut yksi raikkaimpia rockmusiikkia soittavia yhtyeitä miesmuistiin. Tinkimätöntä asennetta, hauskoja popreferenssejä, upea tyyli ja ennen kaikkea laulajan ääni, joka on ajoittain sangen korkea.

Kun viimein sain tämän levyn käsiini, tajusin virheeni: Pimeys ei olekaan The Darkness! Olinkin hieman hölmösti kuvitellut, että yhtye olisi tehnyt suuren kulttuuriteon ja post-taiteellisesti alkanut esittää menevää nykyjytäänsä suomeksi. Hetken mietittyäni ymmärsin, että moinen tempaus olisi merkinnyt varmaa taloudellista itsemurhaa yhtyeelle, joka esiintyi Lady Gagan lämmittelyaktina. The Darkness -yhtyekin on ehtinyt melkoisesti muuttua, jos Wikipedia-sivuunsa on luottaminen.

Kirjoittajalla ei ole (ainakaan vielä) mitään yhteyksiä Pimeys-yhtyeeseen, The Darkness -yhtyeeseen tai Lady Gagaan. Eikä Au Pair-yhtyeeseen. (Toim.huom. Arvostelun julkaisun jälkeen arvioinut osapuoli tutki tarkemmin arvioidun albumin rakentaneen yhtyeen tietoja ja totesi olleensa 2000-luvun alkupuolella tekemisissä arvioidun albumin rakentaneen yhtyeen kitaristi-laulaja Pekka Nisun kanssa sekä verkkopohjaisissa keskusteluissa että bakkanaalimaisia piirteitä saaneissa festivaali-iloitteluissa Seinäjoella. Pahoittelemme virhettämme.)

3/5

https://www.facebook.com/Pimeysyhtye

Jonne Aaron : Onnen vuodet

Onnen vuodet

Fight Club – ja Seitsemän-elokuvat tehnyt David Fincher ohjasi vuonna 2008 ilmestyneen elokuvan Benjamin Buttonin uskomaton elämä. Elokuvassa Brad Pittin esittämän Benjamin Buttonin elämä matkaa vanhuudesta kohti nuoruutta. Buttonin elämän kehityskaari voisi olla analogia Jonne Aaronin urasta.

Antakaahan kun selitän. Perinteisesti yhden ihmisen kasvutarina alkaa harmittomasta lapsuudesta, jonka kasvaminen väistämättä rapauttaa ja tulevaisuudessa ihminen saattaa olla onnellinen huolimatta siitä kaikesta pahasta, jonka hän on käynyt läpi matkallaan aikuiseksi. Tässä mielessä on mielenkiintoista, että Negativen debyyttilevyn War of Loven (2003) päättää kappale Still Alive ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin levyn otsakkeena on Onnen vuodet.

Tämän lisäksi War of Love sisälsi pääasiassa Jonne Aaronin tekemiä kappaleita, lukuunottamatta kappaletta After All, jonka tekijäksi on merkitty kitaristi Larry Love, omaa sukua Lauri Juhani Markkula. Uudella Onnen vuodet -levyllä taas mukana mm. veteraani-iskelmäsanoittaja Vexi Salmi. Perinteisestihän tanssilavoille pyrkivillä laulajilla on ensiksi rautainen ammattilaiskoneisto taustalla, kunnes myöhemmin uran karttuessa on laulajalla rohkeutta repäistä ja tehdä itse itsensä näköistä musiikkia. Jonne Aaron tekee siis tämänkin toisin päin.

Kolmanneksi on mainittava, että Jonnen isoveli Tommi Liimatainen seurustelee Katri Helenan kanssa. Tommi kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa, että heille ikä on vain numeroita. Tämäkin muistuttaa kosolti Benjamin Button -elokuvan loppuvaiheilla olevaa hetkeä, jossa nuoren näköinen Brad Pitt rakastaa ikääntynyttä Cate Blanchettia.

Sallittakoon siis heille Onnen vuodet.

3/5

https://www.facebook.com/jonneaaronofficial

Eläin : Joensuu

julkaisut_juki017

 

Elin eikun Eläin on niitä yhtyeitä, joiden nimi kertoo enemmän kuin tuhat sanaa yhdellä tai useammalla sanalla, mutta silti vähemmällä kuin enemmän kuin tuhannella sanalla. Tunnetun sanonnan mukaisesti yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten voitaneen melko turvallisesti rinnastaa yhtyeen nimi ”Eläin” kuvan kanssa, vaikka se on kaikin puolin järjetöntä.

Eläin-yhtyeen kolmas pitkäsoitto Joensuu on voinut saada nimensä Pohjois-Karjalan maakuntakeskuksen mukaan, mutta toisaalta Eläin-yhtyeen kolmas pitkäsoitto Joensuu on voinut saada nimensä jonkun Joensuu-sukunimisen henkilön mukaan. Siitä voimme olla varmoja, että Eläin-yhtyeen kolmas pitkäsoitto Joensuu ei ole saanut nimeään Pohjois-Pohjanmaan maakuntakeskuksen mukaan, sillä silloin pitkäsoiton nimi olisi Oulu, ja voimme olla varmoja myös siitä, että Eläin-yhtyeen kolmas pitkäsoitto Joensuu ei ole saanut nimeään Pitkänen-sukunimisen henkilön mukaan, sillä silloin pitkäsoiton nimi olisi Pitkänen. Jälkimmäinen olisi ollut mielestäni melko sovelias nimi pitkäsoitolle, jopa Eläin-yhtyeen kolmannelle pitkäsoitolle, nimeltään Joensuu.

Eläin-yhtye jatkaa temaattisesti sopivissa maisemissa myös henkilöstönsä osalta, sillä Eläin-yhtyeessä soittavat muiden muassa basisti Kuikka ja rumpali Koskelo. Entinen kitaristi-laulaja Hirvonen ei enää soita yhtyeessä, sillä hän ei ole vedessä viihtyvä lintu.

3/5

http://www.jukirecords.fi/elain/